Tanssin laaja perusopetus
Tanssin perusopinnoissa oppilas saa monipuolisia kokemuksia tanssijana, tanssien tekijänä ja tanssiesityksen katsojana. Oppilas tutustuu useaan tanssin lajiin kuten balettiin, kansantanssiin sekä jazz- ja nykytanssiin.
Perusopinnot antavat hyvän pohjan aktiiviseen tanssiharrastukseen sekä valmiudet jatkaa tanssin syventäviin opintoihin ja sitä kautta jopa alan ammattiopintoihin.
Tanssin perusopintoihin siirrytään perusopintoihin valmentavien ryhmien kautta pääsääntöisesti 10-vuotiaana. Vain erityistapauksissa ja rehtorin päätöksellä oppilaalta voidaan evätä oikeus jatkaa perusopinnoissa. Konservatorion ulkopuolelta hakeville uusille oppilaille järjestetään aina soveltuvuusnäyte.
Tanssin perusopinnoissa opetusta annetaan kahden ensimmäisen vuoden aikana kaksi kertaa viikossa, myöhemmin tanssitekniikan opetuskertoja on pääsääntöisesti kolme.
Tanssin syventävät opinnot
Tanssin syventävien opintojen tavoitteena on kehittää oppilaan perusopinnoissa saavuttamia tanssiteknisiä taitoja sekä ilmaisuvalmiuksia siten, että hän voi hakeutua ammattiopintoihin. Osaamista syvennetään vähintään kahdella tanssin osa-alueella.
Syventäviin opintoihin voivat osallistua oppilaat, joilla on joko tanssin perustason päättötodistus Tampereen konservatoriosta tai jotka hyväksytään sovelutuvuuskokeessa, jossa todetaan että hakijalla on muutoin saavutetut tanssin perusopintojen oppimäärää vastaavat tiedot ja taidot.
Syventävät opinnot kestävät enintään kolme vuotta.
Lukujärjestys 2010-2011
| maanantai |
tiistai |
keskiviikko |
| iso sali |
pikkusali |
iso sali |
pikkusali |
iso sali |
pikkusali |
|
16.15-17.15 Baletti Perus 3 KK |
16.15-17.15 Jazz Perus 2 JRL
|
16.15-17.15 Baletti 9 v Valm. B KK |
16.15-17.15 Jazz Perus 4 JRL |
16.15-17.00 Pojat 6-8-vuotiaat AK |
16.30-17.15 Tanskari 6 v SS |
17.15-18.15 Baletti Perus 2 KK |
17.15-18.15 Jazz Perus 3 JRL |
17.15-18.15 Baletti Perus 4 KK |
17.15.-18.15 Jazz S1 JRL
|
17.00-18.00 Pojat 9-11-vuotiaat AK |
17.15-18.00 Tanskari 7 v SS |
|
18.15-19.15 Baletti 8 v Valm. A KK |
18.15.-19.15 Jazz S1 JRL
|
18.15-19.15 Baletti S1 KK |
18.15.-19.45 Jazz S3A JRL
|
18.00-19.00 Baletti Perus 2 KK |
18.0-19.00 Jazz 8 v Valm. A JRL |
|
19.15-20.15 Baletti S1 KK |
19.15-20.45 Jazz S3A JRL |
19.15-20.45 Baletti S3B MLH |
Minisali 16.30-17.15 3-vuotiaat SS
17.15-18.00 4-vuotiaat SS
18.00-18.45 5-vuotiaat SS
|
19.00-20.15 Baletti Perus 3 KK |
19.00-20.00 Jazz Perus 4 JRL
|
| torstai |
perjantai |
| iso sali |
pikkusali |
iso sali |
pikkusali |
|
16.10-17.10 Jazz Perus 2 JRL |
16.30-17.35 Tamu 4v SS / MF |
15.30-16.45 Baletti Perus 4 KK |
15.30-18.00 Baletti S3B MLH |
17.10-18.10 Jazz Perus 3 JRL
|
16.30-17.35 TAMU 5v SS / MF |
16.45-18.00 Baletti S1 KK |
|
18.10-19.10 Jazz 9 v Valm. B JRL |
17.40-19.15 TAMU 6v SS / MF |
|
|
19.10-20.25 Baletti S3B MLH |
17.40-19.15 TAMU 7v SS / MF |
|
|
| |
19.15-20.45 Jazz S3A JRL |
|
|
Ryhmät: TAMU = Tanssi-musiikkileikkikoulu 4-7-vuotiaille Tanskari = Tanssileikkikoulu 3-7-vuotiaille Pojat = Tanssin perusvalmiuksia 6-11-vuotiaille pojille Valm. = Perusopetukseen valmentava opetus 8- ja 9-vuotiaille Perus 2-4 = Tanssin laajat perusopinnot 10-12-vuotiaille S1-S3 = Tanssin syventävät opinnot 13-16-vuotiaille
Opettajat: KK Katriina Kantola MLH Mirja-Liisa Herhi JRL Janita Rannisto-Leskinen SS Satu Sihvoin MF Maria Forsman AK Antti Kankainen
Jälki-ilmoittautuminen: Kysy vapaita paikkoja pirkko.virta@tampereenkonservatorio.fi
Tanssiopiston lukujärjestys 2010-2011 (pdf/2.8.2010)
|