Tanssin laaja perusopetus
Tanssin perusopinnoissa oppilas saa monipuolisia kokemuksia tanssijana, tanssien tekijänä ja tanssiesityksen katsojana. Oppilas tutustuu useaan tanssin lajiin kuten balettiin, kansantanssiin sekä jazz- ja nykytanssiin.
Perusopinnot antavat hyvän pohjan aktiiviseen tanssiharrastukseen sekä valmiudet jatkaa tanssin syventäviin opintoihin ja sitä kautta jopa alan ammattiopintoihin.
Tanssin perusopintoihin siirrytään perusopintoihin valmentavien ryhmien kautta pääsääntöisesti 10-vuotiaana. Vain erityistapauksissa ja rehtorin päätöksellä oppilaalta voidaan evätä oikeus jatkaa perusopinnoissa. Konservatorion ulkopuolelta hakeville uusille oppilaille järjestetään aina soveltuvuusnäyte.
Tanssin perusopinnoissa opetusta annetaan kahden ensimmäisen vuoden aikana kaksi kertaa viikossa, myöhemmin tanssitekniikan opetuskertoja on pääsääntöisesti kolme.
Tanssin syventävät opinnot
Tanssin syventävien opintojen tavoitteena on kehittää oppilaan perusopinnoissa saavuttamia tanssiteknisiä taitoja sekä ilmaisuvalmiuksia siten, että hän voi hakeutua ammattiopintoihin. Osaamista syvennetään vähintään kahdella tanssin osa-alueella.
Syventäviin opintoihin voivat osallistua oppilaat, joilla on joko tanssin perustason päättötodistus Tampereen konservatoriosta tai jotka hyväksytään sovelutuvuuskokeessa, jossa todetaan että hakijalla on muutoin saavutetut tanssin perusopintojen oppimäärää vastaavat tiedot ja taidot.
Syventävät opinnot kestävät enintään kolme vuotta.
Tanssiopiston lukujärjestys 2013-2014 (6.6.2013) Muutokset lukujärjestyksessä ovat mahdollisia.
|