Tampereen konservatoriossa järjestetään tanssin ammatillista
peruskoulutusta, joka antaa laaja-alaiset perusvalmiudet tanssialan eri
tehtäviin sekä erikoistuneemman osaamisen ja työelämän ammattitaidon
tanssitekniikoiden, esiintymisen ja tanssin tekemisen osa-alueilla. Opiskelija
voi opintojensa valinnaisuudella vaikuttaa omaan
eri-koistumiseensa. Tanssijan koulutusohjelmassa kaikille yhteisiä
tanssitekniikoita ovat jazz- ja populaaritanssi, nykytanssi sekä baletti.
Lisäksi koulutuksen aikana opiskelijalle tarjotaan mahdollisuus tutustua
erilaisiin tanssilajeihin. Koulutus antaa valmiudet siirtyä työelämään tai
jatko-opintoihin.
Tanssijan koulutuksessa pyritään tanssialalla vaadittavien
taitojen jatkuvaan kehittämiseen, säännölliseen esitystoimintaan ja tukemaan
henkistä kasvua tanssitaiteilijaksi. Tanssijan koulutusohjelman tavoitteena on,
että tanssija hallitsee valitsemansa tanssitekniikat ja eri tanssityylien
mukaisen ilmaisun. Koulutuksessa tutustutaan eri ohjelmistoihin, musiikkiin ja
ammattiterminologiaan. Tanssijan tulee osata toimia yhteistoiminnallisissa
tanssiproduktiossa ja muiden näyttämötaiteen alojen ammattilaisten kanssa.
Tanssijan tulee kyetä itsenäisesti huolehtimaan ammattitaidon ylläpidosta sekä
fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista. Tanssijan tulee ymmärtää suomalaisen
taide- ja kulttuurihallinnon toimintaperiaatteita. Tanssijan tulee osata
markkinoida omaa ammatillista osaamistaan työn ja rahoituksen haussa. Tanssijan
tulee pystyä arvioimaan omaa ammatillista kehitystään. Hänen tulee tuntea oman
tanssialansa historiaa ja taustaa.