Ilmoituksia muualta

Nurmeksen Kesäakatemia järjestetään tulevana kesänä 2.-10.7. 2022 jo 24:ttä kertaa osana Nurmeksen Kesämusiikkia. Tapahtuman opettajat ja viikon aikana esiintyvät taiteilijat ovat oman alansa huippuja, osa tuttuja edellisiltä vuosilta täydennettynä muutamalla uudella tuttavuudella.

Viikon aikana pääsee kiinni musiikin tekemiseen monin eri tavoin. Omien soittotuntien lisäksi voi osallistua erilaisiin työpajoihin kamarimusiikista esiintymisvalmennukseen ja Alexander-tekniikkaan, sekä saa vapaan pääsyn festivaalin konsertteihin. Myös konserttiharjoitukset ovat opiskelijoille avoimia ja näin pääsee aitiopaikalta tutustumaan ammattilaisten työskentelytapoihin. Opiskelijoiden omat konsertit ovat osa Nurmeksen Kesämusiikin festivaalitarjontaa!Tulevan kesän teemana on "Ilo ja nuoret", mikäpä osuisi nuoriin taiteilijoihin paremmin?Teemasäveltäjänä on W.A. Mozart, joten hänen musiikkiaan tulemme kuulemaan erityisen paljon. Tuttuun tapaan monipuolinen ohjelmisto valloittaa koko Nurmeksen ja sen lähiseudut, joten tuhti annos kokonaisvaltaisia kokemuksia on luvassa myös tälle kesälle.Kesäakatemian kurssipaketti on kohdennettu ammattiin tähtääville opiskelijoille. Harrastajapaketin avulla saavat aktiiviset kaikenikäiset ja tasoiset soittajat räätälöidä itselleen juuri sopivan kokonaisuuden. Myös ammattimuusikot ovat käyttäneet hyödyksi harrastajapaketin kautta hankittavia yksittäisiä tunteja. Pianistit ovat esimerkiksi ottaneet oppia cembalon soitossa tai viulistit tutustuneet barokkiviulun saloihin. Voit tulla opiskelemaan myös esimerkiksi pelkästään Alexander-tekniikkaa tai uppoutua improvisaatioon.Nurmes ja sitä ympäröivä Pielisen Karjalan lumoava luonto, Hyvärilän kaunis matkailualue ja kesäinen festivaalitunnelma ovat mitä parhaimmat lähtökohdat elämyksiin ja kesäloman viettoon musiikin parissa! Tutustu tarjontaan ohessa olevasta julisteesta ja osoitteestawww.nurmessummermusic.fi.

Meillä on suunnitelmat valmiina, koskettimet kiillotettuina ja jouset teroitettuina
- tervetuloa jakamaan kanssamme musiikin ja oppimisen iloa!

Lisätietoa osoitteesta
nurmessummermusic@gmail.com
taina.viinisalo@gkonsa.joensuu.fi