Valon paino - Light Weight

Valon paino / Light weight on tanssiteos muistamisesta ja unohtamisesta, kellumisesta ja uppoamisesta, surusta ja toivosta.
"Tutkimusten mukaan toivo on luonnonvoima, joka syntyy valon liikkuessa ihmisen sisäpuolella. Sillä ei ole painoa itsessään ja se saa fyysisen muotonsa ainoastaan luiden, lihasten, ja verenkierron monimutkaisessa järjestelmässä. Se on aaltojen tai tuulen vääjäämättömyyttä eikä sitä voi määrittää mittayksiköin. Maan alle varastoitunut suru karttaa samalla tavalla kirjoitusta ja siksi se heijastuu kaikkialle ja saa aikaan liikettä, jonka alkuperää emme tunne. Liikettä seuraa aina liikkeen kaiku, jonka synty on kaksin verroin tuntematon." - Kristiina Wallin, Meduusameri
- To 27.4. klo 13 ja 19 Pyynikkisali
- Pe 28.4. klo 13 ja 17 Pyynikkisali
- Vapaa pääsy
Koreografia: Wilhelmina Ojanen ja tanssin ammatillisen koulutuksen 2. ja 3. vuoden opiskelijat