Musiikinopiskelu ammatillisella II asteella on hauskaa!

04.03.2024

"Tampereen konservatorioon kannattaa hakea, sillä musiikinopiskelu ammatillisella II asteella on hauskaa!" vakuuttavat Viivi Kaaresmaa ja Peppiina Ylirönni. Musiikin ammattiopinnot alkoivat molemmilla syksyllä 2023 heti peruskoulun jälkeen eikä meno vieläkään tunnu totiselta opiskelulta, sillä päivät konsalla ovat pääosin hauskoja ja rentoja. Saattaa meno hetkittäin vähän väsyttää, mutta musisoimisen into kantaa.

Trumpettia pääinstrumenttinaan soittavat kaverukset arvostavat Tampereen konservatoriossa hyviä opettajia ja laadukasta, monipuolista opetusta. Instrumenttiopetuksen ohessa vaihtelua päiviin tuovat teoria-aineiden ja musiikin historian tunnit sekä TVT-opetus. "Kun tunneilla on mukava olla, siellä myös oppii", toteaa Viivi.

"Jos musiikin harrastaminen on sulle läheinen asia ja haluaisit oppia lisää, kannattaa harkita ammattiopintoja", kannustaa Tampereen konservatorion musiikkiopistossa aiemmin jo vuosia trumpettitunneilla käynyt Peppiina. Opettaja kertoi mahdollisuudesta opiskella II asteella ja taisi jo ysiluokan aikana vähän valmentaakin ammattimaisempiin opintoihin. "Omassa soittamisessa on kehittynyt aikamoisen loikan, kun oon saanut keskittyä soittamiseen. Soittoteknisillä yksityiskohdilla ja musiikilla on täällä aikaa kypsyä."

"Konsalla saadaan tehdä juuri sitä, mitä halutaan eli soittaa ja oppia lisää soittamisesta ja musiikista. Omalle harjoittelulle jää hyvin aikaa ja myös yhteismusiointia orkestereissa riittää", kertovat molemmat musikantit.

Porilainen Viivi haki Tampereelle, koska hänelle suositeltiin trumpettiopettajaksi Juha Untalaa. "Ulkopaikkakuntalainen on Tampereella otettu hyvin vastaan. Oon saanut uusia kavereita ja meillä on paljon yhteistä tekemistä hauskanpitoa unohtamatta", kiittelee Viivi. Viikot Tampereella vierähtävät konsalaisten tiiviissä porukassa ja tulee soitetuksi, kun muutkin lähtevät lounaspöydästä harjoittelemaan. Viikonloppuina Porissa on aikaa riennoille porilaisten kaverien kanssa.

Lukiokursseja Peppiina ja Viivi suorittavat TYKissä. Lukio-opintoja on kymmenkunta tuntia viikossa ja päätutkintoon konsalla jää hyvin aikaa.

Syksystä 2024 lähtien uudet kaksoistutkintoa opiskelevat konservatoriolaiset suorittavat lukiokurssit Tampereen aikuislukiossa.


Musiikin pääsykokeet 2024